torstai 9. elokuuta 2012

Peto ja Mosku 6.8




Maanantaina kävimme taas treffaamassa uutta koirakaveria. Tällä kertaa nuorta aikuista lapinporokoira urosta, Moskua :)



Moskua kävimme ihailemassa, kun harkitsimme porokoiraa sopivaksi roduksi meille. Ihastuin Moskuun tosi paljon, pieni parkki ketturepolainen :)


Tällä kertaa Mosku näytti suorastaan valtavalta! En tiedä johtuuko Pedosta, nyt kun on ollut paljon pienen pennun kanssa tekemisissä. Minusta Mörkökin on alkanut näyttää isommalta :D Aiemmin mielestäni Mörkö on ollut paljon pienemmän oloinen.... Viikossa kasvanut isommaksi x)



Kun ekan kerran nähtiin Mosku, se vaikutti minusta paljon pienemmältä, koska onhan se toki Mörköä pienempi. Mutta nyt Mosku vaikutti suorastaan puolet isommalta, mitä olin muistelevinani! :D Noh, yhtä ihana kyllä oli edelleenkin. Turkki oli aivan ihanan silkkinen ja parkki väritys miellyttää kovasti.





Aluksi Mosku ihmetteli että kuka vieras koira nyt tulee hänen reviirilleen, ihan pieni urahdus kuului, mutta uskoi erinomaisesti omistajiaan ja sitten varovaisesti, kiinnostuneesti ja nätisti pikkuhiljaa tutustui, kävi nuuhkimassa ja seuraili Petoa. Pedolla meinasi alussa mielenkiinto kiinnittyä myös uuteen ympäristöön. :) Peto pääsi ensimmäistä kertaa kylään ihan sisällekin asti.



Sitten siirryttiin aidatulle takapihalle, ja siellähän se riemu repesi :D Vauhtia piisasi molemmilla, Mosku suorastaan villiintyi pariin kertaan hurjaan ralliin :D Kuitenkin osasi erittäin hienosti leikkiä Pedon kanssa :) Paljon kieri ja makoili ja Peto sai kiivetä päälle.




Sitten käytiin vielä sisällä ihmettelemässä ennen kotiinlähtöä, ja selvittiin sisällä olostakin jopa ilman vahinkoja :D



Ehkä Mosku tulisi seuraavaksi käymään meillä vierailulla, jokatapauksessa toivottavasti nähdään Moskua uudelleen leikkien merkeissä, kun leikit sujui niin hienosti! :) 


-M

2 kommenttia:

  1. Täytyy ehdottomasti tulla teillä käymään, jotta koirat pääsee leikkimään toistekkin :)
    -Kati

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sillä verukkeella tuutte seuraavaksi meille, ku meillä on isompi piha ;D Moskulla on enempi hepulitilaa :D Paitsi jos se keskittyy nuuhkimaan Mörkön merkkejä ja päättää keskittyä uuteen reviiriinsä.. :D

      Poista