lauantai 18. tammikuuta 2014

Hoosee pakkasyöpyminen 17.-18.1.2014



Kun tuo edellinen, 10-15 miinusasteessa ulkona yöpyminen sujui niin vallan hienosti, ajateltiin että koitetaan nyt vielä vähän tujummassaki pakkasessa. Pakkasen oli luvattu nousevan (vai kenties se on laskevan!) jopa -30 asteeseen. Tuollaisien lämpötilojen kanssa ei sovi leikitellä, joten päätettiin turvallisesti viettää yö kaverin takapihalla. :D Siitä sitten helppo luikkia sisälle, mikäli kylmyys on liikaa. Ja toisekseen jos automatkan päähän olisimme tämmöisillä paukkupakkasilla lähteneet, emme ehkä olisi ilman apua metsästä pois päässeet..

Kamppeet asennettu valmiiksi, kameraki näköjää pakkastunu :P
 Yö oli kirkas, kuutamo ja tähtiä, vaan ei sitä kyennyt ihailemaan. Makuupussissa oli vain pienen pieni ilmanvaihtoaukko, itse olin kokonaan makuupussin sisällä. Minulla oli mukava molemmat makuupussit ja lisäksi käärin vielä peitteeksi avaruuspressun. Mukana myös kaksi tyynyä, tietenki :D Alustoja taisi olla kaksi ohutta solumuovia, yksi paksumpi kaverilta lainassa sekä sellainen jonkulainen ilmapatjakin. Ei tullut kylmä läpi ei :D 
Nukkumaanmenolämpötilat
Siellä on reipas retkikaveri jo pussissaan. :>
 Aamulla kun kenties peitteet oli vähän liikkuneet, alkoi hieman kylmä tuntua ylävartalossa. Hain toppatakin vielä ylävartalolle peitteeksi. Tarkeni taas ja lämmintä alkoi olla, mutta sitten ei enää uni maistunutkaan. Ei muuta kun ylös ja sisälle juomaan kaakaota.

Tämmöstä mittari sano aamulla. Aika hurjaa :)
Tarkenee ainakin tällasia yhen yön pakkasretkiä siis tehdä näilläkin kamppeilla, kun ei tarvitse miettiä miten toinen yö sujuu tai kolmas.. tai neljäs... :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti