keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Piha/tarhasuunnitelmia

Oon tässä varmaan jo vuoden ajan enempi ja vähempi pallotellu että millä lailla olis parhainta sijoittaa tarha(t) ja aidata pihaa. Viime kesänähän päädyttiin laittamaan tarha talon päätyoven puolelle. Ovi on kodinhoitohuoneen ovi, jota käytetään päivittäisessä kulkemisessa. Ajattelin myös, että siitä kuljetaan koirankin kanssa, kurat ym. ei sitten kulkeudu niin hyvin muualle asuntoon. Lisäksi pesuhuone on khh:n yhteydessä, ja siellä kakkakeleillä kuitenkin huuhdotaan koiran tassut ja masu jne usein huonoilla keleillä. Vaikka harrastetaankin pelkällä pyyhkeellä pyyhkimistä niin pitkälle kuin se riittää x) Hiekkakasoja sitten imuroidaan ja kihvelöidään olohuoneesta :D Mutta jos jonnekki paskaojaan menee rypemään, niin jep kyllä me ihan pestään sillon :D Mutta ei liity nyt kyllä pihasuunnitelmiin eli..
Tarhan nykyinen sijainti
Meidän pihalle tulee vielä lisää täyttömaata, eli on sillä lailla ihan kesken vielä. Siksi mies ei halunnu tehdä tuplasti ellei triplastikki hommaa, että takapiha olisi aidattu kuvan mukaisesti (punainen viiva), ja seuraavana kesänä sitten purettu pihatöiden tieltä, vaan se jäi odottelemaan. Tosin nyt pitkän talven aikana, syksylläkin jo, huomasin että ohhoijjakkaa olispa ollu elämä niiiiiiiiiiiiiiii heleppoa ku olis piha ollut aidattu jo! Olis voinu koiran päästää asioimaan illalla ulos, ja muutenkin viikonloppusin päästää ovesta hengailemaan pihalle aina kun haluaa. Itse ei siellä oikein jaksa muuten vaan pihalla tsuipailla koiran kaverina, ellei ole jotain tekemistä. Ja on tässä myös sekin, että ihan rento fiilis ei enää ole koiran kanssa pihalla touhuta ja leikkiä ja kouluttaa, kun tuossa on silti sellaista piirrettä koko ajan vahvemmin ilmennyt, että jos se lähtee, niin ei pysähdy vaikka pää punasena karjut. Itsellä on sitten jatkuvasti pieni jännitys ja tarkkailu ympäristöön, että huomaisi jos tiellä sattuu koiraihmisiä kulkemaan. Kuitenkin Mörkö on nyt muutaman kerran viime aikoina ihan ilman mitään kohdettakaan yhtäkkiä vaan kauheet spurtit vetässy ja häipyny pois näkyvistä, vaikkakin pysyny vielä tontin rajojen sisällä mitä ilmeisimmin. Mutta eihän tielle pitkä matka ole! :(

Mutta, tuo punanen viiva tontin rajoilla kuvais ny sitä, millä lailla ollaan ajateltu että aidattais takapihaa. Ja tuo tarhan sijainti tuli vään ninkun sillä lailla, että se on lähellä ovea, eli ruokintajutut sujuu tosi näppärästi. Lisäksi koira näkee siitä terassille ja etupihalleki, sillä lailla kesää ajatellen enemmänki. No jos toinen tarha raksaillaan viereen, siitä nyt ei enää terassille näe, ehkä etupihalle vähän ja takapihalle sitten taas enempi.

Puuliiteriki on vielä tekemättä, sekin sitten kesällä olis tarkotus väsätä. Matskut odottelee pressujen alla.. :) Ekaksi ajateltiin, että se tulis niin lähelle tuonne talosta oikea yläkulma, etäisyys piti olla muistaakseni vähintään 8m asuinrakennuksesta.. Tässä ajatus, että ku talvella haetaan niitä takkapuita, niin olis mahdollisimman lähellä liiteri ja sillä lailla lisäis asumismukavuutta vuosien saatossa. Myöskään lumitöitä ei tarvi tietty tehdä niin pitkälle, kuin jos liiteri olis ihan tontin takarajoilla! MUTTA! Nyt minä oon makustellu tätäki asiaa, ja oikeestaan oliskin ehkä parempi, jos se liiteri olis siellä takarajoilla.. Sillon olis tarhoilla paremmin tilaa, ja muutenki sellasta avointa tilaa paremmin, vaikka kyllähän ne koirat sinne liiterin taakse pääsee vaikka se olis tuolla ihan perälläki.. Joten näissä pohjissa liiteri on nyt tuolla taka-alalla..

Mitä olen miettinyt pysyvämmäksi tarhan paikaksi...
No nyt sitten tässä ollessa ja paljon miettineenä, oon välillä ajatellut, että jos tarha(t) kuitenkin olis tuolla takarajalla. Sitten tuo päätyseinän kohtaki pysyis vähän niinku avoimempana ja ehkä siistimpänäki. No siisteydestä en tiiä :O Tässä suunnitelmassa on se huono puoli, että öh öh talvella joutuu kauhee paljo enempi tehä lumitöitä.. :P Ja ruokajutut yms on sitten pidemmän matkan päässä.. :D No tuossa sitten on ihan se, että tarha(t) olis ihan pyörätien varrella, mietin että voiko siitä aiheutua ylimäärästä mekkalaa.. Tosin meillä on ajatuksena laittaa kuusiaitaa kasvamaan, mutta hei, siinä kestää parikymmentä vuotta, ennenku se ehkä jotain näkösuojaa tarjoaa :D Ikävä juttu kyllä :( Haluisin heti sen! Ja myöskin tontin takana on jonkun levysesti harvaa metsää, jonka takana on luistelukaukalo ja leikkipuisto, jossa riittää äksöniä yleensä päivittäin. Siinä olis koiralle kylläki kivasti seurattavaa, sitten taas toisaalta voi aiheuttaa levottomuutta ja enempi metelöintiä? Tai sitten ei, who knows!

Näissä kahdessa tarhan sijainnissa on myös nyt ajatuksena ollu se, että, Mörkö monesti alkaa kiljumaan kun se nyt aina kuulee kun kolistellaan ja puetaan khh:ssa, ja mää oon niin pahanen malamuutin omistaja, että mulla vähäsen ahdistaa joka päivä kuulla sitä kiljumista :S Se osaa ihan hemmetin rasittavalla äänellä huutaa, sellasta sydäntäraastavaa, niinku joku olis puukottamassa, tai että se olis hylätty, tai että ei oo saanu ruokaa ja on ihan kaltoinkohdeltu, eikä sen kanssa harrastettais mitään jne jne...  O_O Tätä se tekee yleensä siis työpäivinä iltapäivällä vähän ennenku se yleensä pääsee lenkille ja sisälle töiden jälkeen.. Varmaan oppinu suunnilleen sen työpäivän päättymisen ajan, ja valmiiksi alkaa sitten kiljumaan, vaikka ikinä ei oo kiljunnalla huomiota saanu :/ No enivei mää oon aina iha rikki sen takia! x)

Niin mää ajattelin, että jos se ei kuulis khhuoneesta mitään ääniä ennakkoon, eikä näkis sen oven sumean lasin läpi liikettä, niin olisko se sillon hiljaa? No kai se voi sen ajan oppia kuitenki.. Ja toisaalta, oppisko se katsomaan olohuoneen ikkunasta, millon valot menee kiinni tms. tai mikä pahinta, kiljuis koko päivän jos näkis ikkunoista liikettä?? :D HUI O_O

Pihan aitaamista..
No sitten vielä mietin, että josko aitaiski koko tontin? Vois myös aidata niin, että takapihan sais erilleen ja etupihan erilleen sillä lailla miten ylemmässä kuvassa menee raja. Ei haluta varmasti autotallin eteen mitään porttisysteemiä jota joutuis avaamaan ja sulkemaan, vaan piha aidattais jotenki ehkä, että autokatoksen viereen sijottuis portti.. Mutta tässä on sitten se homma, ku minä haaveilen jonkulaisista kukkapuskista ja marjapensaista ja ehkä vois pieni kasvimaa olla myös.. Niin sehän meinais sitten, että pitäis kaikki ne jutut erikseen alkaa aitaamaan O_O Meillä oliski sitte aitauksia aitauksien sisässä ja vieressä ja ulkopuolella jne jne.. Vaikka tykkään mää sellasista näteistä aidoistaki ei siinä mittää!! Ajan kanssahan ehtii pikkuhiljaa väkerrellä vaikka ja mitä..

Mutta nyt olis kiva jos sais tähän vähän mielipidettä ja vinkkejä, mikä tuntuis toimivalta ja nimenomaan eri vuodenajat, rutiinien hoito ja tämähän on siis vuodesta toiseen kestävä asia, että olis kiva jos ei heti alkais kyrpiin toteutus!! :D

tiistai 28. helmikuuta 2012

Vetotreenit nro. 5

Kekseliäitä otsikkoja mulla :D
Vetämisen jälkeen saattaa ehkä jopa väsyttää..
PLÄÄHHHH Mää en kestä! Siis aioin tänään että mennään nyt sellanen alle kilsan lenkki, ihan vaan sellasta fiilistelyä että jeejee ku on kivaa ja ei väsytä jne..

Nii justjoo mittää ku päätettiin vaan pidentää matkaa! :( Mentiin ekan kerran KAKSI kilometriä!!

Mörkö meni melkein koko matkan melko vauhdikkaasti, rauhallista laukkaa hyvällä vedolla, kovin paljoa ei ravannut nyt. Laukka oli siis sellasta leppoisaa menoa. Pariin kertaan vauhti väheni kyllä, yhessä välissä meinasi jopa ihan vaihtua kävelyksi asti, mutta vähäsen kun kannusti niin heti kiihdytti vauhtia.

Lisäksi ajattelin että olikohan matkaa liian pitkästi siinäki mielessä, kun sitten kun oltiin jo melkein kotona, kotitaloki jo näkyi, niin Mörkö näytti nappaavan lunta suuhun vauhdista O_O Tarkottaako se, että se on ihan liian väsyny ja hengästyny jne jne??? :O

Jänis kiihdytti tuossa loppupätkällä sitten kotiin, tarkotus oli että menee valmiiksi laittamaan juoman kuppiin,niin eihän Mörkö malttanu hidastella, vaan tuli sitten loppuun vielä sellanen spurtti. x) Tosi nätisti pysähtyi ja odotti luvan juomakupille, ja hotasi hetkessä juoman. Sai myös pari palasta lihapullaa palkaksi. :P
Mörkö on ihan -_- Stop taking my pictures!
Lähtö meni melko ok, vieläkään se ei oikein ole mulla hallussa että miten käsittelen koiraa siinä. Mutta valjaiden laitto on huomattavasti edistyny, nyt ei siinä tullut taas mitään. Ongelmaa tuli enempi siinä, kun Mörkön olis pitänyt odotella että minä pääsen kelkan taakse :S Jänis joutui taas pitämään pannasta kiinni, josta seurasi että pientä näykkimistä meinas ilmetä.. Mutta taas kerran yritin olla nopea, ja ku pääsin kelkan taakse, niin laitoin sillä vastaan niin että liina meni tiukalle ja jänis pääsi pyörällä liikkeelle. Sitten huusin "veto" ja Mörkön piti oikein lennähtämällä lähteä vauhtiin x) Nyt ei kuitenkaan lähteny ekaks taaksepäin minua kohti, vaan pyrki suoraan eteenpäin!

Tuossa pitäis kai koittaa nyt kärsivällisesti sitä odottamista harjotella.. Mutta jos nyt ens alkuun saadaan vaan innostusta siihen lähtöön, sitten aletaan vähän hillitseen :D

Nyt otin meidän kämäsellä pikkupokkarilla pari videotakin kelkan kyydistä, pimeä kuva jne, mutta kyllä siitä jotain näki.. :) Videot löytyy täältä ja täältä Pidempi video on alkumetreiltä, toinen video puolivälin kieppeiltä, jolloin vauhti on jo vähäsen rauhallisempaa.. :)

Seuraavalla kerralla mennään lyhyempi matka!! :O

-M

Sitä omaa odotellessa..

Kun siihen oman koiran kotiutumiseen oli vielä aikaa, kärsimättömyyksissäni piti paperilleki alkaa jotain suttaamaan.. :D


Ilmeisestikin olen yrittänyt ihan malamuuttia piirrustella, ihan näköseksi en sanois.. :D Mutta vois siinä joku rosentti muuttia olla ;D

-M

maanantai 27. helmikuuta 2012

Tokoa ja kiusottelua

Harjoteltiin vähäsen tokoa lauantaina (25.2.) pitkästä aikaa, oli aika lailla parin viikon tauko koko hommasta. Korkeintaan pari perusasentoa ja jotain muuta pientä välillä..

Mutta päätin sitten aloittaa palauttamaan mieleen tuota treenailua, niin ei sitten mennä pitkältä tauolta tokotunnille yrittämään! O_O Jos vaikka olis jotain näytettävääkin lauantaina, jos jaksetaan nyt hyvin harjotella!
Asetellaan kapula suuhun
Mutta siis, lauantain harjotuksesta. Harjoteltiin kapulaa, ja siinä ollaan ihan alkeissa, harjotellaan vain pitämään kapulaa suussa, joka meillä on puunpätkä tällä hetkellä. Viimeksi tätä harjoteltiin parilla viimesellä tokotunnilla, ja sitä ennen sitä harjoteltiin joskus pentujatkokurssin aikaan ehkä.. Eli paljoa tätä ei ole reenailtu :)

Mutta nytpä tuntuikin yhtäkkiä, että Mörkö alkoi hoksaamaan, että muita vaihtoehtoja ei ole, ja tästä hommasta saa palkan! Ensimmäisen kerran avasi itse valmiiksi jo suuta, ei väistänyt päällä ollenkaan sivulle! :) Harjoiteltiin lähinnä vain tätä kapulaa sillä kertaa. Muutaman kerran perusasentoa, ja pari maahanmenoa.
Ekan kerran pidin vain hiukan alaleuasta kiinni, ja käytin vain yhtä kättä :)
Kevennykseksi loppuun otettiin vähän lisää itsehillintäreeniä, tai koirankiusaamista.. :O
Hiljaa kättä kohti tassua, alussa kiinnostais vähän liikaa...
Mörköhän on paljon joutunut hillitsemään naminhimojaan jo aiemminkin, jos maahan putoaa vahingossa nami, sitä ei saa aina ottaa, olen nakannut nameja vähän matkan päähän ja kieltänyt ottamasta jne. Tuollaisia erilaisia hillintäharjoitteluja, en minä tiiä miksi niitä voi sanoa, ehkäpä hauskuutan vain itseäni ;D
Nami asetettu tassulle, näytetään etusormea ja sanon hiljaa ja sievästi "ei" tai "ä-ä" :D
Tällä kertaa kokeilinkin yhtäkkiä namin laittamista tassun päälle, kun koira makasi. Paljoa ei tarvinnut sanoa, vähäsen etusormea näytin, joka yleensä tarkoittaa odottamista tms. Ultimate tavoite olisi sitten namin asettaminen kuonon päälle?? :D hehe..
Saisko namin tuijottamalla sitä?
Vai pitääkö kysyä lupa? Pretty please?????
Sai luvan! :D
Tänään on ollu myös jonkulainen tokopäivä, kun ei vetämistäkään voinut harjotella.. :P Tänään harjoteltiin ihan vaan jes- eli namikuppia pidemmällä etäisyydellä, ja että sitä namia ei oteta kupista "varastamalla". Etäisyyttä on varmaan jo sellainen 10m ja lähtee tosi hyvin suoraan kupille ja sitten palaa iloisesti takaisin. :) Malttaa odottaa metrin päässä hyvin kun laitan namin kuppiin, ja lähtee melko varman oloisesti seuraamaan minua kun kävelen kupilta poispäin. Pari ensimmäistä kertaa on vähän vaikeampia, ja tekis mieli mennä suoraan kupille, eli mun täytyy olla siinä tarkempana, että lähtee minun mukaan. Saa myös palkkaa kun tulee reippaasti mukaan.

Muuta ei olla tänään tokoiltu, jos nyt parin lihapullan verran jotain tekis, perusasentoa olis hyvä aina vaan jankata! Ja maahanmenoa vahvistaa, ja sitä pitäs välillä alkaa viemään eteenpäin, eli ei ohjausta enää niin paljon/vahvasti.. Lisäksi edelleenkin lösähtää helposti takapää sivullepäin "rentoon" asentoon, jolloin en palkkaa vaan otetaan maahan meno uusiksi.. Ja ehkä vois harjotella hillintäjuttuja lisää ;)

-M

Tara ja Mörkö

Nähtiin pitkästä aikaa Taraa! Tara tuli käymään tällä kertaa meillä kylässä :) Mentiin ensin kunnan koirapuistoon, niin että koirat sais olla muka turvallisemmin irtaallaan.  Lunta oli sen verran että oli entistä matalammat aidat :D Olis siitä yli menny, Mörkö ei tosin vielä taida sellasta tajuta, mutta siihenhän tarvitaan vain yksi kerta... :D
Tara on 2v kaunis malamuuttinarttu :)
Noh Tarahan oli iiiihaaaaana!! <3
Taran mielestä Mörkö on epäilyttävä..? :D
Mörkö oli heti ihan innoissaan, vähän ehkä innostustaso korkeammalla verrattuna Taraan. Ei antanu hetken rauhaa! :D Ja vieläpä kaiken lisäksi yritti sitten koko ajan humppailla Taraa! :/ Tara oliki nyt ensimmäinen narttukaveri, joka sanoi ihan kunnolla heti takaisin! Välillä Mörkö tajusi lopettaa, ja alistuikin Taralle, välillä taas ei tajunnut lopettaa, ja meinas tulla sitten rähinät päälle ja jouduttiin erottamaan koirat toisistaan.
 Koirilla sujui paremmin, kun me ihmiset käveltiin koko ajan puistossa edestakaisin, eikä jääty paikoilleen. Koirat ei jostain syystä itsekseen innostuneet vedättelemään rinkiä puistossa, vaan jämähtivät aina meidän lähelle ja siinä sitten vähän tunteet kuumeni! :O Ja kun on tuollanen yli-innokas uroksenalku, niin kai sitä vähemmästäki alkaa toisella käämit palaa :D
Mörkö oli Taraa jo vähäsen korkeampi ja ehkä jopa kilon painavampi. Eli saattoi sekin vähän siinä olla, jos Taran mielestä Mörkö oli jo liian iso ja vahva, että sitä piti ojentaa enempi ettei pääse niskan päälle :O
Minä myöskin nyt sitten opin, että malamuutit voiki rähistä tosissaankin, vaikka häntä heiluis ja näyttäis iloselta.. Itse analysoin monet kerrat, että tuohan on ihan sitä normaalia malamuuttien  leikkiörinää, josta olen kuullut, mutta kokeneemmat lukivat eri tavalla :D Noh, hyvä että on niitä tietäväisempiä, niin säästytään vahingoilta hyvissä ajoin! :) Tosin nyt on vaan entistä vaikeempaa lukea koiraa, kun se ei olekaan niin selkeää, että jos koira on iloinen mutta örisee, niin voikin olla vihainen!! PLÄÄH :O
Toisaalta nyt kun mietin, minä keskityin aina oikeastaan lähinnä Mörkön olemukseen, jolla kyllä häntä heilui ja vaikutti leikkisämmältä kuin Tara. Tara myös paljon enemmän näytti hampaita teki komeita irvistyksiä ja örisirähisi enemmän kuin Mörkö, vaikkakin Mörkö kyllä välillä sanoi kovasti takaisinkin sitten :O No mutta evt, ihan kuin koirien tulkitseminen ei olisi jo muutenki haastavaa..
Tara harrastaa myös tokoa, joten ehdotin että voitaisko kokeilla jotain tokojuttuja, tai vaikkapa ihan paikallaanoloa. Noh Tarahan oli ihan vaan nappuloilla heti tekemässä mitä pyydettiin, oli kontaktissa omistajaansa eikä välittäny lainkaan Mörköstä. Minulla oli LIHAPULLAA ja Mörkö pyrki koko ajan vain Taran luokse :S
 Yritin saada istumaan, sen teki suht. ok, mutta ei tarjonnut millään katsekontaktia. Yritin saada Mörkön kääntymään selkä Taraan päin ja istumaan sillä tavalla, ei ei ei! Noh, kärsivällisesti aloin hakemaan pelkästään katsekontaktia, ja kun se alkoi vahvistumaan, niin sitten Mörkö jo keskittyi osittain myös minuun. Pysyi paikallaan istuen hienosti melko pitkäänkin tiheällä palkkauksella, mutta "piippasi" lähes koko ajan x) Sitten viimeisellä lihapullalla saatiin onnistunut perusasento otettua, ja siinäkin otti hyvin kontaktia.
 Sitten innostuneena halusin yrittää maahanmenoa, pelkästään nappulapalkalla, ja se oli ihan virhe!! MISTEIK!!!! Siis Mörkö ei tehnyt mitään elettä laskeutuakseen maahan, vaan jatkoi suoraan Taraa kohti! Onneksi pidettiin koirat remmeissä reenatessa, joten sain heti estetyksi pääsyn Taran luokse. Ilman remmiä Mörkö ei tod. olisi pysähtynyt.  Ja maahanmenossa yritin vieläpä kaksi toistoa, jotka meni ihan pipariksi :/ Ois pitäny luovuttaa heti ekan jälkeen!
Me käytiin myös siellä tien toisella puolella agikentällä. Tara osaakin putken, esteet ja varmastikin muitakin juttuja, ja vieläpä oli tosi innoissaan heti, meni putkeenkin monet kerrat ihan itsekseen :D Mörkö ei seurannu, vaan hyppi putken yli ja ympäriinsä ihmetellen missä Tara on!!?? :D Vähä simppeli tuo meijä Mörkö ;D
 Loppuvaiheessa, kun suunniteltiin jo lähtöä, tuli lappari (vissiinki) paikalle, leikattu uros. Ja omistaja oli ihan fiksu, kun kertoi että on leikattu uros, ja tulee kaikkien kanssa toimeen. Silti meillä oli kaikki koirat hihnassa, ja ensin tuo vieras koira meni nuuhkimaan Taran kanssa. Ei mennyt kuin hetki, ja hirveät rähinät päällä! :D Noh, me lähdettiin pois ja todettiin itseksemme, että nyt tämän vieraan naisen koira ei tule ainakaan todistetusti kaikkien koiran kanssa toimeen ;D
 Tara pääsi meille käymään vielä sisällä kylässä, Mörkö sai jäädä omaan tarhaan siksi aikaa. Kissatkin nakattiin ulos :P Minä sain teettää Taralle temppuja! Tara osaa mm esittää kuollutta ja istua niin että etujalat on ilmassa! Olin ihan että höööö nyt Mörkölleki opettamaan uusia temppuja! Meillä jäi se kierähtämisen opetteluki ihan kesken, ku alkoi toko ja sitten en halunnu sekottaa maahanmenoa sellaseen lösöilyyn, jota se siis tekee mennessään makuulleen.. Jospa kesällä olis sitten temppukoulun aika.. :) Tara sai terassinoven ikkunasta ihastella kisuleita, ja tosi nätisti vahtasi kissoja, nousi välillä ovea vasten seisomaan, ja häntä heilui ihmettelevästi :D Olis varmaan halunnu leikkiä kisujenki kans! ;D
Kokeillaan vielä uudelleen, miten sujuu leikit Taralla ja Mörköllä, me taidetaan seuraavaksi mennä Taran luokse kylään. Ehdotin myös että jos voitais tokoilla samalla, niin tulis häiriön alla eri paikassa harjoteltua, ja jos saisin Mörköä hallintaan vähän paremmin myös näissä koirakaveritilanteissa. :)
Kavereita kavereita ;D

 -M

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Vetotreenit nro.4

Tänään harjoteltiin taas vetojuttuja! Mies pyörän kans jäniksenä, minä kicksparkilla, vähäsen lihapullaa ja pari desiä piimävettä.

Matka oli sama 1,5km joka mentiin ekan kerran keskiviikkona, mutta nyt mentiin vastakkaiseen suuntaan. Vauhi oli suurimman osan matkasta tosi hidasta ravia, meinasi mennä kävelyvauhdiksi, ja potkuttelin melko paljon. Tähän suuntaan kierros oli myös raskaampi, koska matkalla tulee toooooodeeeeeeella loiva mäki, joka nyt jouduttiinkin menemään ylöspäin. Sen potkuttelin apuna koko matkan. Loppusuoralla Mörkö sitten kiristi itsekseen tahtia, vamaan jo tiesi että jottain hyvää siellä on odottelemassa :P

Tällä kertaa ei siis mennyt niin vauhdikkaasti, tosin saa mennä leppoisaan tahtiin, mutta silloin aina alkaa itsellä epäilyttää että onko into loppumaisillaan O_O. Seuraava vetotreeni voiskin olla taas tuossa suoralla muutama sata metriä yhteen suuntaan ja sitten takaisin.

Lisäksi Mörkö kävi perjantaina juoksulenkillä miehen kanssa, ja he taisivat onnistua hölkkäämään alle kilometrin matkan, kun Mörkö oli aloittanut temppuilun ja hajujen nuuhkimisen... O_O Nyt on kyllä ollut jotain vetämiseen liittyvää sitten joka toinen päivä, että johtuneeko siitä :O Aiemmin Mörkö on jaksanut sen 2-3km keskittyä hyvin menemään edellä liina tiukalla.

Lisäksi tänään saatiin vähän asiantuntevampaa apua valjaiden koon tarkistuksessa, ja Mörkön valjaat ei ole edelleenkään sopivat. Kaula-aukko onkin liian iso, vaikka luulin että liian pieni ja siten painaisi väärästä kohdasta mahdollisesti. Sivuilta taisi mennä kylkiluiden ohi, eli painaa koiran masua, millä lailla ei saisi siis mennä.. Nyt pitäisi päästä kyllä sovittamaan jonnekkin valjaita, että helpommin löytyisi sopiva koko, mitata ei varmasti osata :S ja vaikka itse sovitettaisi valjaita, ei osata kyllä katsoa että ovatko sopivat vai ei. Tosin nyt tiedän vähä mistä kohdasta valjaiden pitäis mennä, kun melkein kädestä pitäen näytettiin oikeita kohtia :)

Mutta tänään siis ihan ok onnistunut vetotreeni kuitenkin! Vauhti oli hitain tähän mennessä, mutta eihän se haittaa. :) Huomenna tokopäivä ;)

-M

torstai 23. helmikuuta 2012

Laala

Yks kaunis päivä (3.2.2012) Laala paistatteli auringonvalossa turvallisesti sisätiloissa, ja minun oli ihan pakko ottaa muutaman kymmentä kuvaa tietysti siinä parin minuutin aikana ;) On se vaan hienoa ku on digikamerat!

Sivuprofiilia :P
Nyt Laala aloittaa...
Laala hoksasi että verryttelyt meinasi unohtua! :O
Pää pitää pestä joka puolelta!
Masu kans <3 Meijä pieni kisu <3
Ympäristöä täytyy muistaa tarkkailla!
Laala tais omasta mielestään maistua hyvältä! :P´
Vinkki kuvaamisen lopettamiseksi annettu -_-

-M

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Vetotreenit nro.3

Nonniin, tänään käytiin taas harjottelemassa vetämistä! Sama tyyli, samat välineet ja samat palkat. :P
Mörkön päpälä 15.12.2011 :D
Ekaksi käytiin 1,5km verryttelylenkki hihnassa, siinä jo huomasi että puhtia olis taas, kun piti inistä ja joutu melko useasti korjaamaan kun meinasi hihna kiristyä. No ininä saattoi johtua ihanista pisuistakin, joita tuo tonttu maisteli aina ku suinki ehti O_O
Täähän on jo ihan tuttua, ettei kuvat liity aiheeseen.. 10.12.2011
Noh sitte tultiin takasin kotia, ja tällä kertaa lähettiinki suoraan meidän kotipihan tien päädystä liikkeelle. Aiemmin ollaan viety itte vermeet ja alotettu vasta tuolla pyörätiellä ja siinä tosiaankin menty ihan vaan suoria pätkiä edes takas. No kerran aiemmin ollaan käännytty sitten kotiinpäin tullessa tuohon meidän talolle menevälle tielle.

Mutta nyt ajattelin että alotetaan pihalta, saadaan vähän enempi risteyksiä harjotella, musta tuntuu että tuo ei ihan kuuntele mun komentoja, vaikka joskus jopa saman tien kääntyy kun sanon hihnalenkillä suuntia.. joskus harvoin saman tien kääntyy x)
Heti ku Mörkö huomasi mun kädessä valjaat, se tuli hyörimään ja närppimään niitä! :S Siis ehkä se on sitä että se on innoissaan, tai sitten se haluais tuhota ne valjaat koska ei tykkää niistä..?? No mieluummin tuo eka, mutta kuitenki on _todella_ vaikeeta komentaa sitä olemaan nätisti sen ajan kun valjaat laitetaan ja siihen asti että pääsisin kelkan taakse ja päästäis liikkeelle.. Se ei usko sitte millään, ei pysy paikallaan ja minä pääsen melkein kelkan taakse nii se on sitte jo solmussa ja taas pittäis malttaa olla paikoillaan ja nätisti ja PLÄÄH ku olis kerralla hienosti nii ei tarvis nii kauan ootella ja malttaa!! O_O Mutta siis meni tää öhm ehkä jonku verran paremmin verrattuna niihin aiempiin kauhukokemuksiin.. Eli kaippa tää tästä etenee.

Nythän mulla tuli myös mieleen, että ei me olla mitään paikallaan oloa/odottamista edes harjoteltu vetämisen yhteydessä! Eli sen vois ottaa osaksi reeniä, ja vaikka harjotella ihan lepopäivinä vaan sitä paikallaan olemista valjaat päällä. Se on kuitenkin melko haasteellista, että mun pitäis päästä kävelemään koiran taakse, ja kun annan komennon, ettei se tule mun luokse van lähtee eteenpäin. Semmone asia tuli mieleen siis.. x)
Ja sitte olin aatellu että käytäis taas sellane 400-500m ja palattais takas, mutta päätettiinki kesken matkan mennä osan asutusalueen ympäri.. Siitä en tiiä tempastiinko yhtäkkiä nyt liikaa, vaikka kuntoa koiralla piisaiskin, kun kyse on siitä henkisestä jaksamisesta nyt.. Mutta näin me päätimme jatkaa etenemistä ja poikettiin suunnitelmasta niinkin hurjasti, että matkaa tuli putkeen 1,5km! Meidän eka 1,5km JEE!!!!! \o/

Matkalla tuli useampi käännös oikeaan, ja unohdinki jopa että tulihan onneksi yksi käännös vasempaakin :D Käännöksissä jouduin aina jarruttelemaan, etten menis penkkaan tai ihan muuten vaan mukkelismakkelis, kun tasapaino on niin hurjan hyvä..

Mörkö meni melko reipasta laukkaa, välillä vähäsen hiljensi ja välillä sitten kiihdytti. Parissa kohdassa hiljensi raviin ja yhdessä välissä lyhyt pätkä mentiin melkein kävelyvauhtia vaikkakin ravaten. Minä sitten jo hädissäni aloin potkutella apurina, ettei se nyt vaan väsyis ja pysähtyis kokonaan, niin kappas vaan en olis kai saanu potkutella, kun Mörkö aatteli ilmeisesti että hän tekee ne työt ja kiihdytti taas reippaaseen laukkaan :D
Pysähdyttiin omalle pihalle, sai saman tien palkaksi taas piimävettä, ja vähä nakkia. Riisuttiin valjaat, ja lähettiin saman tien vielä lyhyelle hihnalenkille ja sen päälle temuttiin tietysti pihalla kans :)

 Nyt vaikuttaa että koira olis ihan tyytyväinen, vaikka tuo taitaa olla ennemminkin sellasta henkistä väsymistä :)

Seuraavaksi koira pääsee juoksulenkille miehen kanssa, jos se jaksais viikonloppuna lähteä juoksemaan.. :P Tulee sitten erilaista harjotusta, ja siinä matka on kuitenkin vähäsen pidempi, niin kasvattaa erilailla sitä kuntoa.
Nyt pitäs koittaa malttaa pitää lyhyenä vielä nuo matkat, tietenki pituus hyvä vaihdella, ja sitten välillä aina tehäkin pikkasen pidempi lenkki, ja sitten taas palata lyhyempiin matkoihin.. Mua niin pelottaa että ei malteta ja sitten pilataan koiran fiilikset kun aletaan liikaa kerralla :O Toisaalta Mörkö on aika kovapäinen siinä mielessä, mun mielestä, että kestää mun hölmöilyjä aika tosi hyvin, eikä yleensä muistele niitä sitten sen kummemmin.. x)

Nyt me koitetaan kuitenkin kohottaa kuntoa, ja sitten 18.3 sunnuntaina olis mahdollisesti tarkotus mennä hakemaan motivaatiota ja ehkä matkan pidennystä parin muun malamuuttivaljakon perään.. Onpa mitä odotella :D

Ainiin ja päästiin tokon jatko 2 kurssille!! :) Sitä sitten maaliskuun alusta alkaen ja huhtikuulle jää pari kertaa myös. Hyvää vuorotteluahan olis yhtenä päivänä tokoilla, toisena vetää..... ja joskus vapaapäiviä molemmista ;) Tosin Mörkö ei varmanakaa mielellään haluais tokosta vapaata/taukoa, nakit on kuitenkin tosi lähellä sen sydäntä! (Eli suuta, masua jne jne)

-M