maanantai 27. helmikuuta 2012

Tokoa ja kiusottelua

Harjoteltiin vähäsen tokoa lauantaina (25.2.) pitkästä aikaa, oli aika lailla parin viikon tauko koko hommasta. Korkeintaan pari perusasentoa ja jotain muuta pientä välillä..

Mutta päätin sitten aloittaa palauttamaan mieleen tuota treenailua, niin ei sitten mennä pitkältä tauolta tokotunnille yrittämään! O_O Jos vaikka olis jotain näytettävääkin lauantaina, jos jaksetaan nyt hyvin harjotella!
Asetellaan kapula suuhun
Mutta siis, lauantain harjotuksesta. Harjoteltiin kapulaa, ja siinä ollaan ihan alkeissa, harjotellaan vain pitämään kapulaa suussa, joka meillä on puunpätkä tällä hetkellä. Viimeksi tätä harjoteltiin parilla viimesellä tokotunnilla, ja sitä ennen sitä harjoteltiin joskus pentujatkokurssin aikaan ehkä.. Eli paljoa tätä ei ole reenailtu :)

Mutta nytpä tuntuikin yhtäkkiä, että Mörkö alkoi hoksaamaan, että muita vaihtoehtoja ei ole, ja tästä hommasta saa palkan! Ensimmäisen kerran avasi itse valmiiksi jo suuta, ei väistänyt päällä ollenkaan sivulle! :) Harjoiteltiin lähinnä vain tätä kapulaa sillä kertaa. Muutaman kerran perusasentoa, ja pari maahanmenoa.
Ekan kerran pidin vain hiukan alaleuasta kiinni, ja käytin vain yhtä kättä :)
Kevennykseksi loppuun otettiin vähän lisää itsehillintäreeniä, tai koirankiusaamista.. :O
Hiljaa kättä kohti tassua, alussa kiinnostais vähän liikaa...
Mörköhän on paljon joutunut hillitsemään naminhimojaan jo aiemminkin, jos maahan putoaa vahingossa nami, sitä ei saa aina ottaa, olen nakannut nameja vähän matkan päähän ja kieltänyt ottamasta jne. Tuollaisia erilaisia hillintäharjoitteluja, en minä tiiä miksi niitä voi sanoa, ehkäpä hauskuutan vain itseäni ;D
Nami asetettu tassulle, näytetään etusormea ja sanon hiljaa ja sievästi "ei" tai "ä-ä" :D
Tällä kertaa kokeilinkin yhtäkkiä namin laittamista tassun päälle, kun koira makasi. Paljoa ei tarvinnut sanoa, vähäsen etusormea näytin, joka yleensä tarkoittaa odottamista tms. Ultimate tavoite olisi sitten namin asettaminen kuonon päälle?? :D hehe..
Saisko namin tuijottamalla sitä?
Vai pitääkö kysyä lupa? Pretty please?????
Sai luvan! :D
Tänään on ollu myös jonkulainen tokopäivä, kun ei vetämistäkään voinut harjotella.. :P Tänään harjoteltiin ihan vaan jes- eli namikuppia pidemmällä etäisyydellä, ja että sitä namia ei oteta kupista "varastamalla". Etäisyyttä on varmaan jo sellainen 10m ja lähtee tosi hyvin suoraan kupille ja sitten palaa iloisesti takaisin. :) Malttaa odottaa metrin päässä hyvin kun laitan namin kuppiin, ja lähtee melko varman oloisesti seuraamaan minua kun kävelen kupilta poispäin. Pari ensimmäistä kertaa on vähän vaikeampia, ja tekis mieli mennä suoraan kupille, eli mun täytyy olla siinä tarkempana, että lähtee minun mukaan. Saa myös palkkaa kun tulee reippaasti mukaan.

Muuta ei olla tänään tokoiltu, jos nyt parin lihapullan verran jotain tekis, perusasentoa olis hyvä aina vaan jankata! Ja maahanmenoa vahvistaa, ja sitä pitäs välillä alkaa viemään eteenpäin, eli ei ohjausta enää niin paljon/vahvasti.. Lisäksi edelleenkin lösähtää helposti takapää sivullepäin "rentoon" asentoon, jolloin en palkkaa vaan otetaan maahan meno uusiksi.. Ja ehkä vois harjotella hillintäjuttuja lisää ;)

-M

3 kommenttia:

  1. Hyvä meininki :) Meidän on PAKKO alkaa treenailla näitä luopumisjuttuja molempien kanssa, koska Tuvaq on oppinut tosi huono tavan: se keräilee ulkoa roskia, paperinenäliinoja, suklaapatukankääreitä, purukumia yms. ja tuijottaa minua odottaen, että sanon "irti", jolloin se saa namia :/ Nykyään se kyllä nielaisee paperinenäliinat samantein ja odottaa edelleen saavansa namia :O Tänään joku oli pudottanut karkkipussista karkkeja kävelytielle ja niitä sitten ahmittiin ja tappelukin saatiin aikaan...se on vaan tuo ruuanhimo jotain niin valtavaa, että olen uupunut jo ajatuksestakin opettaa Tupakkia jättämään jotain. Ruokakupillahan se osaa olla, eli ei ota ilman lupaa; toisin sanoen ruoka on paras koulutusväline sille, mutta se oikeasti hyökkii ja hakkaa tassulla ja syö sormet samalla aina kun on namia esillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mulla on monesti tullu mieleen, että oonpa päässy helpolla/vähällä, kun Mörkö ei oo ulkonakaan välittäny mistään roskista koskaan! :D Tosin omenankarat ja vastaavat houkuttaa enemmän, sekä kaikki kuolleet raadot tai ihan vaan linnunhöyhen :S Yleensä irrottaa käskystä sillonkin, saattaa heti napata uudelleen, ja jos ei muu auta niin kädellä otan suusta pois. Siinä ei laita hanttiin. Mutta me alotettiinki se ruuan ja namien odottelu jo melko pienenä, pari viikkoa oli varmaan ollu meillä ku ruokaa piti alkaa ootella, ja jo syksyllä heti aloitin namienki kanssa odottamisen.. esim. laitoin koiran odottamaan, asettelin 20cm välein muutaman namin jonoon, ja sitten käveltiin namien ohi, eikä niitä saanu ottaa. Sitten luvalla sai syöksyä sinne :D Kyllä Mörkö edelleenki pääsee välillä vahingossa riistäytymään nuissa treenijutuissa namikupille silti, että ei mitenkää täydellistä oo meilläkää :D

      Poista
  2. Niin joo ja melko alussa aloin myös kantaa rustot ja ehkä lihanpalatkin ym. kädessä niin, että käsi on normaalisti alhaalla, eikö koira saa koskea, vaikka kävelee vieressä :D Siinä oon ärähtäny ja saattanu vähän astua kohtiki niin että joutuu väistämään. Kiusaan muuten tosi paljo ruuan kanssa koiraa vissiin :O :D

    VastaaPoista