torstai 9. helmikuuta 2012

Tokoatokoatokoa

 Enää on yks tunti jäljellä tokon jatkokurssista.

Mitään ei edelleenkään varsinaisesti osata! :) Mutta okei siis, kaippa me jotain opitaan, kun alussa olin ihan vaan perusasennosta sitä mieltä, että eihän siitä tuu yhtää mittää ja koskaan se ei mene lähellekkään oikein ja sitten pyöritään vaan ympäriinsä koko ajan uudelleen ja uudelleen.. Mutta kyllä mun mielestä se perusasento alkaa sujumaan jo aika hyvin! Siis ei todellakaan mene pelkällä käskysanalla edes vasemman puolen suuntaan, hyvä ettei tule oikealle puolelle eteeni töllistelemään että "mitäs sää hoet??" (kuten viime reeneissä teki pariin kertaan). Mutta jos pyöräytän samalla sitä vasenta kättäni, niin yleensä tulee suoraan vasemmalle puolelle ja siitä uudella kädenpyöräytyksellä kääntyy istumaan viereen. Eli tuo on meille edistystä silti, siitä alusta siis!! :D
Ekaks mennään tällee.
No mutta me siinä tunnin alkajaisiksi harjoteltiin sitä kapulan pitämistä suussa, Mörkö edelleenki mieluiten olis ottamatta sitä suuhun, mutta silti hienosti antaa mun laittaa kapulan suuhun. Laitan siinä yleensä namikuppiinki useamman namskun, mutta sitä vois ehkä harjotella jollain vielä paremmalla herkulla.. harmi kun ei olla saatu ostettua lisää kanalastuja, ne vois olla olla lisäpalkkana. Eli tarkotus olis että hei tää kapulan pito on kannattavaa, koska siitä saa nui hyviä namskuja! Kuulemma tuo on kuitenkin ihan tavallista, että aluksi vältellään sitä kapulaa, eli sen pitäis muuttua kyllä jossain vaiheessa mieluisaksi puuhaksi. :) Sitä mitä sillä kapulalla tullaan tekemään tulevaisuudessa, minulla ei ole hajuakaan. Minä en tiiä tokosta mitään muuta ku ne liikkeet joita me opetellaan, enkä tiedä aina edes sitä, mihin joku tietty harjoitus tähtää. Eli hyvä käydä kursseilla, jotta opin :D
Sitte tällee..
Lyhyen kapulareenin päälle me sitten mentiin rinkiin ja siitä vuorotellen keskelle ympyrää esittelemään miten hienosti sujuu harjottelu. Ekana esiteltiin istu-seiso-istu juttua, ja meillähä meni se iha pipariksi! Joo tunnustan täällä, vaikka en ohjaajalle, että ei me olla sitä harjoteltu muuta ku se mitä siellä tunnilla on tehty! :D Minä oon hinkutellu sitä perusasentoa, seuraamisen alkeita, maahan menoa, paikallaan oloa ja vähäsen kontaktia ja pysähtymistä... :P No pitää nyt tällä viikolla harjotella sitten tätä hommaa jonku verran. Mutta siis siinä on ideana se, että takajalat pysyy koko ajan paikallaan, koira saa ottaa etutassuilla vain askelia, noustessa tietty eteenpäin, istuessa taaksepäin. Mörkö ottaa askelia takajaloillaan. Meillä meni nii kökösti esittely, että ohjaaja otti Mörkön haltuunsa ja näytti pariin kertaan miten mun pitäis siinä auttaa ja ohjata :D No, parin kerran jälkeen sillä meni hienosti, mutta onneksi ei sentään ekalla yrittämällä!! :D
Ja sitte tällee x)
Toisella esittelykierroksella oli sitten vuorossa maahan-seiso, jossa sitten pitäs päästä nousemaan aika lailla jalat paikallaan.. Sillä lailla hissimäisesti x) No se jopa onnistui muistaakseni aika lailla eka yrittämällä ihan oikein, takasin maahanmenossa ohjasin kädellä liikaa eteenpäin, jolloin tietysti liikkui eteenpäin laskeutuessaan. Sitä muutama kerta harjoteltiin vielä. Eikä tätäkään olla kotona harjoteltu x) Mutta näitä siis harjottelemaan kotona. Näihin molempiin tarttis myös käskysanat! :O

Käskysanoista tuli mieleen kaukokäskyt myös, ei meillä oo sellasiakaa mietittynä :S Noh, jos tuo nyt ekaks oppis ees suunnillee oikein liikeradat, ettei tarvis vieressä polvillaan ohjailla, ja sitten alkais miettimään enempi nuita juttuja.
Luminen pää ei paljoa haittaa :)
Oli vähän kökköä, kun tuossa vuorotellen tehdessä sitten ehdotin yhelle koirakolle, että harjoteltais luoksepäästävyyttä, kun meillä se ei oo kauheena edenny siitä mihinkää että pidän Mörkön nameissa kiinni sen aikaa ku vieressä käy joku muu.. Niin HÖH minä ehin kahesti käydä sen toisen koiran vieressä ja rapsuttelemassa, ja sitte ei ehitty ollenkaan Mörkön kanssa reenata tuota! :( Pitää kattoa jos ens kerralla sitten ehittäis meki. Tuoki on haasteellista harjotella, kun ei käy vieraita, ei käydä kylässä kellään, eikä nyt viitti ohikulkijoitakaa pyytää avuksi, eikä niitäkää kyllä kovin usein tapaa.... :D hehee.. No oma vika ku ei olla sosiaalisia ihmisiä.
Sitten loppuun tehtiin ruutua pitkästä aikaa. Siihen muuten voiki ottaa ihan oman uuden sanan, vaikka käyttäis siinä alustan kanssa kontaktiharjotuksessa muuta sanaa! Eli varmaanki käytän sitten ruudussa ruutu sanaa. Nyt harjoteltiin tuo ruutu namikipon kanssa, ja koiran sai lähettää sinne sillä kipposanalla, joka meillä on jes. Mörkön kanssa käytiin viemässä yhessä kippo ruutuun, näki että siellä on herkkua, sitte lähettii reippaasti poispäin ja mentiin aika kauas, ku se matka on oikeestikki melko pitkä, ja sitten käännyttiin, odottelin että katsoo ruudun suuntaan ja innostuneesti "JES"!! No lähti hyvin liikkeelle, sitten alko vähä vilkuilla taakse ja minä lähin perään, ja sitten käviki nii että Mörkö liikkui liikaa vasemmalle, jolloin meni ruudusta ohi sopivasti sillä lailla että meni sieltä vasemmalta reunalta ruutuun :/ Ja minä en tienny kuuluuko mun äkkiä ärähtää tai mitä, joten aloin vaa pomppii ja vähä sillee "noouuuuu aaappuuuuuaaaaaa mitä mää teennn ny se menee nui..." :D Ajattelin että en haluis ärähtää enkä kieltää, koska tarkotus olis että jeskupille mentäs paljon varmemmin ja innokkaammin. Sitä pitäis siis vahvistaa vielä paaaaljon mukavammaksi, että saatais innokkuutta siihen lisää, joten ei ehkä oo hyvä liittää mitää negatiivista vibaa siihen.  Noh, saatiin tehä perään toinen yritys, tällä kertaa tooosi paljon lähempää. Onnistu! :D Haha..
:D Näitä rajauksia riittää :D
Tunnin alussa ohjaaja muuten kertoi, että meitä varten onki tehty tokon jatkokurssi 2, ja ilmottauduin jo siihen! :) Nyt tosin laitoin itelle passaavaksi ajaksi vain la illasta pari tuntia ja sunnuntaina aamusta iltaan. Ei oo kivaa töiden loputtua arkena lähtee suoraan nuin kauas reenaan, varsinkaan kun ei oo edes ehtiny sitä ennen ulkoiluttaa koirasta yhtään höyryjä pois. Myöhäsempiki aika arkena on inhottavaa, kun nii-in, menee sitten niin myöhään! Mutta jos ei la tai su löydy mulle paikkaa, niin sitten jätän sen myöhemmäksi keväälle. :)
Kuvittelee näkevänsä jotain tärkeää.
Pitää koittaa nyt ahkerasti harjotella, jospa se siitä! :D
Aurinkoinen Mörkö :)

-M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti