sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Juhannusreissu 2011

Tänä vuonna juhannus olikin sitten hieman erilainen, kuin yleensä. Lähdettiin Heikin kanssa perjantaina aamulla kahdeksan aikaan ajelemaan Järvenpäähän. Matkan tarkoituksena oli hakea Ypäjältä karvainen vauva kotiin. Samalla kertaa sai sitten pitkästä aikaa nauttia ihanien ihmisten seurasta hyvän ruuan ja juoman kera, kiitos Kemppaiset! :)

Saavuttiin siis Järvenpäähän perjantaina iltapäivästä, ja olimme siellä ystävien luona yötä. Olin tohkeissani suunnitellut, että lauantaina sitten lähdemme liikenteeseen aamulla taas kahdeksan aikaan, jotta olisimme Ypäjällä kymmenen tienoilla. Todellisuushan oli sitten eri, olimme Ypäjällä vasta klo 15 tienoilla! Noh, ei se mittään, pääasia että päästiin perille! :)

Sitten kun saavuttiin vihdoinkin Nurmisten pihalle, huomasin heti ihania suloisia "pieniä" mammuttivauvoja oikealla puolella pihaa. Niitä olisi tehnyt mieli heti mennä paijailemaan ja hoivailemaan, mutta maltoin mieleni ja mentiin ensin tutustumaan kasvattajiin ja kaikenlaisiin papereihin. :) Kun vihdoinkin sitten päästiin koirien luo, otettiin Mörkö tarhasta pois, ja vauhdikkaasti ja iloisesti vauva juoksi pikaisesti Heikin jalkojen kautta minun jalkoihin, kellahti selälleen keppuroimaan ja lirautti pisut jalkojeni juurelle <3 Mörkö selvästikin tunsi uuden mamin, oman ihmisensä <3 :D Ujostelusta ei ollut tietoakaan, vaan oli vilkas ja heti kaverina.

Tälle ihmisellehän vois vaikka masua esitellä..
Näkemisiin mammalle ja sisaruksille!
 Mörkö sai siinä sitten ensimmäisen kerran pannan kaulaansa, kun ajateltiin että pian se juoksee meitä karkuun kun matkalla tauolla avataan häkin ovi... Onhan se niin nopea ja ketterä X) Mörkö suhtautui pantaan hyvin, eli ei oikeastaan mitenkään. Sitten Mörkö pääsi ensimmäistä kertaa auton kyytiin. Kuljetushäkki oli pehmustettu jättityynyllä jonka päällä oli sanomalehtiä, mutta todettiin pienen ajomatkan päästä että se ei vaikuta oikein kivalta paikalta olla, ja heti alkuun kustomoitiin matkustusoloja paremmaksi.
Kohta startataan matka uuteen kotiin..

Jättityyny oli liian pehmeä, ja kauimmassa nurkassa oli turvallisin olla.
Mörkö oli koko pitkän kotimatkan aivan hiljaa, ei valittanut yhtään, ei tullut hätäkakkaa/-pissaa, eikä oksennusta. Mörkö taisi kuitenkin olla hiukan peloissaan ja ihmeissään, koska makasi selkä meihin päin ja kuono kauimmassa nurkassa. Ensimmäisellä pysähdyksellä me ihmiset käytiin hakemassa vuorotellen ruoat autolle, ja Mörkö sai siis jaloitella tauon ajan nurmialueella ja juoda vettä. Mörkö ei joutunut hetkeäkään olemaan yksinään autossa!!
Eka pysähdys, nurtsilla oli kiva jaloitella.

Mamin jaloissa on silti turvallisinta katsella.
 Matka jatkui ja Mörkö vaikutti vähäsen rennommalta nyt, vaikkakin nokka osoitti edelleenkin sinne kauimpaan nurkkaan.. Seuraavalla pysähdyksellä saatiin tehtyä isot jättipissit ulos, juoma ei maittanut, mutta matka jatkui taas vähän rennommin. Välillä pystyi olan yli katsomaan ihmisiinkin päin! Kolmannella stopilla vettä saattoi taas vähän maistella. Kun sitten lähdettiin autoa kohti, meinasi jarrut mennä päälle, ei tainnut ajomatka oikein maistua :D Kuitenkin Mörkö tämän stopin jälkeen jo repi sanomalehtiä riekaleiksi, ja vaihtoi nukkuma-asennon niin, että makasi rennosti kyljellään ja pää meidän puolella. Viimeinen pysähdys oli pikainen jaloittelu, leikittiin vähän heinänkorrella ja maisteltiin kuusenoksaa.. Auton kyytiin ei taaskaan olis tehnyt mieli mennä, mutta pakko mikä pakko! :O
Toka stopilla ehittiin nurtsilta löytää jtn nuuskapusseja, jotka onneksi ehdittiin saada suusta pois.
Pystyy nukkumaan jo vähän rennommin.
Viitasaarella, vielä on matkaa..
Sitten jaksaa taas nukkua.
Viimeinen pysähdys, kuusenoksaa piti pariin kertaan maistella
 Ypäjältä lähdettiin siis 16.30 tienoilla, ja kotona oltiin klo 01.00 kieppeillä. Ennen nukkumaanmenoa syötiin iltaruoka ja käytiin pariin kertaan ulkona, joista viimeisellä kerralla onnistui pissakin! Laitettiin myös kodinhoitohuoneen ovi pariin kertaan kiinni pariksi minuutiksi kun hoidettiin omia iltapuuhia, pientä itkua välillä kuului mutta hyvin iisisti otti tilanteen. Odoteltiin että on hiljaista ja sitten avattiin ovi ja mentiin silittelemään ja jutustelemaan hetkeksi.
Iltaruoka annettiin kuljetushäkissä, jotta se tuntuisi mukavammalta paikalta.
Pissaa käytiin yrittämässä pariin otteeseen ennen nukkumaanmenoa.
Ennen nukkumista leikittiin kodinhoitohuoneessa, kuljetushäkissäkin. Ostoslistalla lisää leluja!
Sittenpä kun mentiin nukkumaan, Mörkökin rauhoittui vaikka joutuikin olemaan suljetun oven takana yksinään, uudessa paikassa. Ei herätty keskellä yötä ulinaan, mutta aamulla oli sitten kun 6.30 menin katsomaan mitä Mörkölle kuuluu, lattialla pissat ja kakat... Ihana pehmeä suloinen Mörkö <3
Ai joudunko minä nukkumaan täällä YKSIN?
Tällainen oli siis kotimatka ja ensimmäinen yö uudessa kodissa. :)

-M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti