tiistai 26. kesäkuuta 2012

Kuulumisia


Meillä on ollut nyt oikein urakalla talohommia viimeiset pari viikkoa. Saatiin vihdoinkin alotettua pihan tekeminen, toissa viikolla tehtiin korkeusmerkintöjä ja suunnitelmia, viikonloppu meni kukkapenkin muuria rakennellessa.

Uskokaa tai älkää, mutta siihen kukkapenkin muurin perustamiseen ja ekaan kerrokseen meni perjantai ilta, sekä la ja su päivät kokonaan iltaan saakka. Lisäksi tuolloin sunnuntaina meillä oli talkooväkenä pari ronskia miestä, ja siirrettiin rakennustavarakasoja tontilta autotalliin (joka on myös kesken kuten ehkä jostain kuvasta joskus on voinut näkyä..), muutama tunti siinäkin meni ja hiki tuli :O

Piha saatiin tyhjäksi niin, että kaivuri pääsi heti juhannusviikolla aloittamaan työnsä, tulipahan jo maanantaina iltapäivästä aloittamaan. Siinä sitten menikin työpäivien jälkeen illat pihahommissa. Juhannusta juhlittiin kas kummaa, pihatöitä tehden :D Perjantaina sluibailtiin vähäsen, tehtiin leppoisampaan tahtiin ja ehdittiin toki lounasta grillata jne. Lauantaina laitettiin muoveja suojaksi tulevien kuusiaitojen ja kukkapenkkien kohdille, tarkoitus siis ettei nurmikko alkaisi niin kasvamaan niissä kohdissa, pääsisi sitten istuttamaan aikanaan samantien. Ja siinäpä menikin ihan oikean työpäivän verran aikaa! :O Kuvitelkaapa sitä!

Tämän verran on rakkaasta Tiikeristä jäljellä..
Sunnuntaina rakas mieheni sai istuttaa nurmikkoa, kun minä siivosin koko päivän :D Oma koti oli ihan sen näköinen, että aika on ilmeisesti kulunut jossain ihan muualla.. Omasta talosta täytyisi kyllä jaksaa pitää parempi huoli :D

Tämän kaiken kiireen lomassa on pitänyt sitten yrittää jaksaa huolehtia myös karvaturrista. Pakko myöntää, että varsinkin tuo juhannusviikko meni aika vähäisellä aktivoinnilla. Suurin osa tekemisistä oli lähinnä joka ilta lyhyt pyörälenkki 2-4km, pieni hetki pellolla vapaana.. Yhtenä päivänä kävin jopa tunnin hihnalenkillä kävelemässä koiran kanssa, ja se oli mukavan rentoa vaihtelua siihen kiireiseen pyöräilyyn, kas kummaa :D Sopivasti ei hyttysiäkään ollut kun oli aurinkoinen ja lämmin ilma.. Koirakin vaikutti olevan tyytyväinen kun sai rauhassa nuuhkutella tien varsia.

Pyörälenkkien kilometrimäärä taisi jäädä toissa viikkoon verrattuna ehkä puoleen tai korkeintaan 2/3, silloin nimittäin kilometrejä pyöräillen tuli jopa hurjat 35km! Tiedän, ei kuullosta paljolta, mutta on se meille paljon, koska vetämisessäkään ei viikkoiset kilometrimäärät usein olleet kuin 10km molemmin puolin, yleensä alle. Toki ei voi verrata vetämistä ja vierellä ravaamista, mutta vertaanpa kuitenki!

Nyt on vielä nurmikon istuttaminen kesken sen verran, että tänään vielä nakellaan siemeniä pihalle ja haravoidaan ja huomenna jyrätään. Sitten olis nurmikko istutettuna kokonaan. Mutta ei siinä vielä kaikki... :D

Elikkäs Mörkö on ikävästi jäänyt vähän taka-alalle, vaikka yhtäkään vuorokautta ei ole joutunut tarhassa viettämään ilman mitään aktivointia, joka päivä on jotain touhuttu, määrä vain ei ole ollut niin runsasta kuin yleensä. Aika lailla sellaista, että on pysynyt suunnilleen tyytyväisenä. Mutta sellaista se elämä välillä on, enkä jaksa alkaa pitämään itseäni ihan kauheena laiminlyöjänä vähän hiljaisemman viikon takia! :D

Ihmettelyä on aiheuttanut nyt pari viime viikkoa Mörkön outo ihottuma tms. Sitä oltiin pari viikkoa jopa ihmetelty, koska ei se kutissut, ei se ollut kipeä, eikä se varsinaisesti laajentunutkaan mutta ei kadonnut, eikä se haissut. Ajattelin siis alussa jopa sitä hotspottia, mutta kun todellakin se ei levinnyt, eikä se haissut eikä ollut mitenkään märkivä tms.. Mutta kun se ei parissa viikossa kadonnut, soitin viime viikolla lekurille ajan, ja saatiin sopivasti aika torstaille, niin ettei juhannusta tarvinnut pohtia että mikähän tämä on..

Yleisön pyynnöstä, todiste että Mörköllä on suojaa auringolta ;)
Lääkäri ensin vähäsen kopeloi Mörköä, vatsaa jne, ja sanoi että Mörkö on vähäsen jännittynyt. En tiiä mitä sekin kommentti tarkotti sitten :D Että vaikuttaako se olevan jatkuvasti jännittynyt, tai onko se jotenkin jäykän oloinen, vai jännittikö paikkojaan vain kun lääkäri kopeloi.. :D Kaikenlaista sitä voiki pohtia erilaisista kommenteista!

Sitten lääkäri katsoi ihottumaa, joka sijaitsee kuonossa, lähtee oikeasta alahuulesta vähäsen alaspäin ja on 2-3cm leveä ja pitkä? No kuitenkin, siinä kasvaa karvaa, mutta sen ihoalueen huomaa kuitenkin selvästi hyvässä valossa. Eli olisko osittain karvaa lähteny? Pohjakarvaa? No en tiiä.

Lääkäri veikkasi ekana juurikin jotain ihottumaa vain, sanoi että nuorille koirille voi tulla ihottumaa ja aknea jne ja ne kestää montakin kuukautta. O_O No hän kuitenkin päätti ottaa testin, sellaisella teipillä paineli siihen kohtaan, että nähdään onko siellä sellasia bakteereja että tarvis antibiootit. Tuloksien mukaan ei ollut bakteereja, ei tarvinnut antibiootteja. Kuitenkin hän kirjoitti reseptin Vetramilia, jonka pitäisi puhdistaa ihoa ja vähentää kutinaa jne, vaikka sitä ei kutisekkaan ainakaan nyt :D

Sitä laitellaan nyt 7-10 päivän ajan 2x/pvä ja katsotaan sitten miltä taas näyttää.


Nyt ollaan muutama päivä sitä voidetta laiteltu, enkä minä ainakaan vielä oo huomannut mitään muutoksia tuossa ihottumassa. Mörkö ei selvästikkään kauheasti tykkää voiteesta, vaikka aina oon antanut namia ja kehuja palkaksi. :D Aamulla saa voiteen joskus aamuruuan jälkeen, monesti jää vähän kauemmas ja minun pitää mennä luokse että kyllä tämä nyt laitetaan. Illalla saa sisällä ennen iltaruokaa, ja voi elämä sitä perseilyä ennen kuin rasvataan :D Kodinhoitohuoneessa yleensä laitan voiteen, ja Mörkö seuraa minua aulaan asti, pysähtyy siihen, ja sitten menee sellaseen pylly pystyyn asentoon, pää ja etujalat maassa ja saattaa vähän temuta ja öristä :D Ikävä kyllä aina hänen on pakko tulla mun luokse, välillä Mörkö menee muka takaisin olohuoneeseen, jolloin minä menenkin äkkiä khh oven taakse ja sitten pitääki tulla kauheella laukalla kattomaan että minnehän mami meni IIK!!?? :D HÄHÄÄ!! :D

Tämmöstä meille kuuluu siis tällä hetkellä. x) Katotaan millon jaksan kirjottaa seuraavan kerran, kun on niin rankkaa! Jos tällä viikolla jaksaisin edes merkata reenit päiväkirjaan ylös, viime viikko meni ihan pipareiksi muistiinpanojen suhteen. x) Kyynel!

Kävinki ottamassa vielä pahasen kuvan Mörkön leuasta, ei siitä oikein kunnolla ehkä näe mitään, ellei tiedä, että tuossa olis jonkulainen ihottumaläntti :D Auringon valossa näkyy ehkä parhaiten, tai muuten vaan jos kohti osuu kirkas valo..


Alkaa siis tuosta kulmahampaan kohdalta huulen alareunasta, vähäsen tuonne leuan alle päin, ja sitten tuonne  suupielen suuntaan, jos näin voi tajuta ollenkaan. Katotaan jos saan jossain vaiheessa paremmin näkyvän kuvan :D

-M

10 kommenttia:

  1. Sanoikos tuo teippitesti mitään?
    Mitä ihottumalle kuuluu?
    Meillä ehkä saman tyylistä suupielissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sen enempää mitä jo kirjoitinkin tuonne.. :) Eli ei sellaisia bakteereita, että olis antibiootteja tarvinnut, eikä muutenkaan siitä sen kummemmin sitten puhunut, joten olettaahan voi että se on vain jotain ihottumaa tms. :)

      Samanlaista on tullut sillon tällön tuttujen malamuutillekin, he veikkasivat että olisi ehkä voinut luita syödessä hiertää jotenkin suupielen läheltä ihoa, mutta ei ole ollut tuon kummempaa ja parantunut aikanaan.

      Nyt on viikko käytetty Vetramilia, parina päivänä on unohtunut yks kerta väliin eli vain kerran päivässä sillon laittanut, ja nyt ajattelin vielä pari päivää laittaa vain kerran päivä. Se voisi ehkä olla jo menossa meillä parempaan suuntaan, mutta pitää katsoa milloin katoaa kokonaan vai tapahtuuko jotain muuta kun ei enää rasvaa. :)

      Tosin ennen lääkärille menoakin tuo systeemi oli sen lähes 3 viikkoa ainakin, eikä se siitä millään lailla laajentunut, joten jospa ei edelleenkään ainakaan niin tekis :D

      Poista
  2. Right right right.

    Pystytkö laittaa sellaisen ulkoilmakuvan, josko sitten näkyis paremmin, niin voisin vertailla täällä päässä. Onko silmien ympärillä merkkejä samasta - tai kyynärpäissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo on ulkona otettu kuva, päivällä, pilvistä oli ja niin on nyttenki, mutta katotaan jos sopiva hetki sattuu tulemaan ja saisin paremman kuvan :) En tiiä onnistuuko siltikään kuvassa näkymään, mutta niinku silmillä katsoen on eri valaistuksessa näkynyt selvästi tuo ihoalue vaikka karvoja onki. :)

      Ei oo silmien ympärillä eikä kyynärpäissä oo ihottumaa, mutta oon minä kattonu sen kyynärpäätä, että onko siihen joku painauma/hiertymä/joku sellanen tullu, mutta ei se mun mielestä tuohon ihottumaan liity mitenkään :D

      MInkäs rotunen koira sulla on? :)

      Poista
  3. Kaksi alaskanmalamuuttia ja arvaus siitä, mikä meidän koiria vaivaa;)

    VastaaPoista
  4. Aivan aivan, että sama rotukin. :) Yhtään en kyllä tiedä kuka anonyymi on kyseessä :D

    Mutta todellakin ei ole silmissä mitään ollut, voin ottaa siitä kyynärpäästä kuvan, mutta ei sekään ihottumaa vaikuta olevan. Eikä Mörkön ihottuma myöskään kutissut, kutiseeko teillä?

    Ei ehkä sitten oo sama vaiva kuin meillä, toivottavasti selviää mikä vaiva on! Molemmillako siis on samalla lailla ihottumaa? Onko ollut kauankin? Ei muuta ku lääkärille vaan niin oma mieli helpottuu ku saa tietää mikä on! :D

    VastaaPoista
  5. No asian selvittely on vielä kesken ja toisella koirista tämä ongelma. Eläinlääkärillä on jo käyty, mutta uuden mahdollisuuden noustua nyt tapetille asiaa jatketaan eläinlääkärin kanssa uudestaan.

    Elikkäs pidän mahdollisena, että kyseessä on zinc responsive dermatosis eli sinkkihoitoinen ihottuma. Tämä on malamuuteilla perinnöllinen vika ja oireilee juuri suupielissä, silmien ympärillä, kyynärpäissä ja tassuissakin. Tässä taudissa sinkistä imeytyy neljäsosa ja oireet häviävät lisäsinkillä. Löydät runsaasti tietoa englanniksi, niin voit arvioida voiko teillä olla kyse tästä ollenkaan.

    Sinkki on joka tapauksessa hyvin siedetty makrokivennäisaine, jota voit kokeilla antaa pelkästään poissulkemismielessä, eli katsoaksesi lähteekö ihottuma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, kiitos tuosta tiedosta! :) Pitää ilman muuta googletella niin tietääpähän tuollasestakin mahdollisuudesta, jos ihottumaa pukkaa lisää tai jos nykyinen ei ala paranemaan tällä hoidolla. :)

      Toivottavasti sullakin koiran ihottuma paranee! :)

      Poista
  6. Jep jep, eli sinkki on mikrokivennäisaine eli ns. hivenaine eikä suinkaan makrokivennäinen.

    Sinkkilisän turvallisuudesta löydät tietoja vaikkapa täältä: http://lpi.oregonstate.edu/infocenter/minerals/zinc/

    Sinkkiä voivat terveet ottaa tablettina useampikertaisen määrän kuin mitä päivittäisestä ravinnosta saadaan. Imeytymishäiriöisistä puhumattakaan.

    Keskimääräinen malamuutin tarve on 15-20 mg. (30 kiloa / 15 mg, 40 kiloa / 20 mg.)

    VastaaPoista
  7. Onhan se sinkki toki itselleni tuttu aine, oli se sitten mikro tai makro tai hiven, on sitä meillä ihmisille ollut ja sillä tavalla tuttu. :) Toki vaikutukset koiraan ei ole niinkään tuttuja, koko ajan tässä opitaan, enkä ole mikään guru ravinneasioissa muutoinkaan, mutta onneksi on tuollasia viisaampia ihmisiä neuvomassa :D

    VastaaPoista