torstai 12. huhtikuuta 2012

Just train!

Taas reenipäiväkirjaan merkintä!

11.4. keskiviikkoiltana kello joskus iltapäivällä käytiin harjottelemassa vetämistä taas ilman jänöjussia! Tällä kertaa rakas puolisoni olisi halunnut tulla jänikseksi eteen, vaan olin ihan tyly ja sanoin että me ei tarvita sua! :O Ei ku olin ihan kohtelias ja yritin olla loukkaamatta hänen herkkiä tunteitaan sanomalla, että jos sitten vaikka seuraavalla kerralla harjotellaan taas jäniksen kanssa. En tiedä onko ihan huono idea, mutta kun siinä Mörkö menee niin varmana ja vauhdikkaana, eikä keppuroi alkumetreillä eikä missään vaiheessa välissäkään jos joudutaan pysähtymään tai jos vaikkapa käännytään jne.. Joten siinä sais varmuutta kuitenkin vetämiseen? En tiedä, voihan olla että sellanen systeemi vaan sotkee ja hidastaa yksinään vetämistä :D

No mutta eilisestä trainingista vähä detaileja. Tällä kertaa harjottelin lähtöä hetken aikaa. Nyt kyllä Mörkö sai vähäsen lihapullaa vahvistukseksi, mutta jospa sillä ei suolisolmuja tulis kun matka on niin lyhyt ja ihan muutaman namimurusen sai.. :O

En onnistunu saamaan Mörköä pysymään nenä menosuuntaan seisaallaan. Odota käsky tarkoittaa yleensä sitä, että silloin ei liikuta mihinkään.. Mutta en oo sitä oikeastaan harjoitellut niin, että menisin Mörkön sivuille saatikka taakse, saatikka sitten että siellä takana alkaisin kolistelemaan jne. Istumisessa ollaan jonkun verran harjoiteltu sitä että siirryn Mörkön sivulle, mutta ihan taakse en ole mennyt enkä ollut muutenkaan kauaa.. En sitten tiedä onko ihan shaibahomma kun opetan vetokoirani istumaan ennen lähtöä.. :D haha.. Mutta oikeesti istuen pysyi oikeinpäin sen ajan että pääsin taakse ja pyörän kyytiin, ja sitten huusin vetokäskyn ja kehuin kauheasti, ja lähtikin suoraan eteenpäin, mutta sitten metrin tai parin päästä piti taas repiä valjaita ja vilkuilla taakse O_O

Parinkymmenen metrin matka meni taas sillä lailla keppuroiden ja liina kävi ihan löysänä jne jne, sitten saatiin taas onnistumisen hetkiä. :) Mörkö vetää selvästi hitaammin kun ei ole jänistä. Vaikuttaa melkein että vauhti hiipuu kokonaan pois, ja yritän sitten ehkä pannareissani kannustaa menemään vauhdikkaammin, vaikka kävelyvauhtikin on ihan ok kunhan vetää. x) Tahti oli suurimmaksi osaksi sellaista melko hidasta ravia, ehkä hiukan reippaampaa kuin kävely.. Välillä meni tosiaan kävellenkin.

Jos olin liian kauan hiljaa takana, alkoi vilkuilla taaksepäin, joten tein nyt niin että säännöllisesti kehuin, jolloin ei muuten alkanut niin vilkuilemaan taaksepäin.

Mentiin pyörätiellä reilu kilometri eteenpäin, sitten käännyttiin ympäri ja mentiin takaisin. Harmitti kauheesti pysähtyä ja kääntyä, kun Mörköllä oli tullut jollain lailla tosi tasanen ravivauhti, vaikkakin se oli hidas vauhti, mutta kuitenkin. :/ Sitten kun käännyttiin niin meni paljo kökömmin! Alotus oli taas keppurointia ja juoksi se melkein pieneen kuuseenki pahki mutta siinäpähän oppii että kannattiskohan katsoa ihan sinne eteenpäin :D

Kun oltiin taas puolivälin tienoilla menossa, sain kahdelle pätkälle kannustettua Mörkön menemään vauhdikkaammin! Ei alkanut mitään temppuilemaan, vaan hienosti kiristi tahtia kun kannustin! Tosin ei mennyt vauhdikasta ravia, vaan laiskaa laukkaa :D Laiskaa laukkaa verrattuna siihen mitä se kiskoo jänistä seuratessaan :D

No mutta kuitenki olin ihan haltioissani ja niin ylpee kun reilu 2km matka ilman jänistä meni näinkin hyvin! Mun mielestä paljon paremmin mitä edellisen kerran 1km matka! Ja yritän kehua aina kun liina on tiukalla tai jos se on löysällä, kehun kun kiristää liinan tiukalle jne.. Se valjaiden kiskominen yms. on tosi vaikeeta kun mää oon pari kertaa pilannu ja vahingossa kehunu sitä tekemistä, kun menee hyvin edellä ja alan kehua niin se ehtii just siihen hetkeen kääntyä ja napata valjaista :( Mutta nyt viime kerralla mää yritin olla tarkempana ja hiljaa aina nuiden tilanteiden kohdalla.. Että en tahallaan kuitenkaa kehu vääristä asioista!! :D

Tähän loppuun vielä eka videonpätkä miten se vetäminen menee ilman jänistä! :) Tässä olin juuri kirittäny Mörköä kovempaan vauhtiin, joten laukalla menee vauhdikkaasti, mutta ei se ihan tuollasta suurimman osan ajasta ole :D Mennään ihan rattosaan tahtiin ;D


Ja tämä on taas kännykällä kuvattu psk video, jota en eilen onnistunut parin tunnin yrittämisen ja raivoamisen jälkeenkään tallentamaan muokattuna.. Kääntäminen oli kyllä helppoa, mutta kun jostain syystä video ei pelannut enää importtaamisen jälkeen saatika exporttaamisen. Jos joku on videonmuokkailuexpertti niin saa neuvoa!! :D

-M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti