keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Tokoa leppoisaan tahtiin

Meidän tämän kertainen tokokurssi meni suurimmaksi osaksi ihan ohi. O_O

Yksi tunti meni ohi, kun minulla oli omaa koulua. Yksi tunti meni ohi, kun minä olin sairaana. Yksi tunti meni ohi, koska luin kalenteria väärin (!!! NIIN TIEDÄN !!!!) ja viimeinen tunti meni ohi, kun ohjaaja oli sairaana. O_O

Ohjeiden kuunteluhetki menee usein tähän tyyliin.. :P
Näin tällä kertaa. Ajattelinkin sitten että pidän varmaan kevään nyt paussia nuista kursseista, ja katsotaan sitten jos vaikka kesäkuussa on jotain sopivaa kurssia tarjolla. On meillä kuitenkin tässä paljon kaikkea mitä voidaan harjoitella itsekseenkin.

Uusia juttuja vanhojen lisäksi olisi mm. tokokäännökset. Niitä ei olla tunnilla harjottelemisen jälkeen reenailtu ollenkaan. Mutta onpa moniakin juttuja joita ei olla harjoteltu itseksemme oikeastaan ollenkaan! Jotenkin tahtoisin saada pari juttua kerrallaan valmiiksi, joten ollaan lähinnä jankuteltu ja hiottu aina samoja juttuja..


Perusasennon kanssa ollaan ehkä koettu jotain etenemistä, olen alkanut jättää käsiohjausta vähemmälle, siis lähinnä nyt sitä käsimerkkiä käskyn annossa. Aluksi Mörkö ei tajunnut ollenkaan mitä pitäisi tehdä, kun en pyöräyttänyt kättä ollenkaan. Tuli eteen, katsoi, istui ja ihmetteli... Sitten yritin pikkuhiljaa alkaa jättämään kädenliikettä pois, ja tällä hetkellä ihan pikkuisen liikautan sormea tms enää, eli kai se on edistystä..?

Ja sitten kun tulee perusasentoon, joudun kyllä edelleenkin kädellä ohjaamaan viereen, eli tunkee kuonollaan kättäni ja ohjaan viereen istumaan.. Mitenkä tästä vois päästä pois? O_O :D

Edelleenkin joudun välillä korjaamaan asentoa, jää liian sivuun, vinoon, eikä ala itse korjaamaan asentoaan :D Joskus jää myös seisomaan!!?? ja hamuilee namia, ja mun täytyy nyt tunnustaa, että öhm oon pari kertaa antanu namin kun Mörkö seisoo!! Kun sen pää ja etumus on niinkun oikeassa kohdassa, enkä ole huomannut että eihän se edes istu! :( Niin että nyt sitten oon alkanu vähän vilkaisemaan vielä paremmin että varmasti istuu. :D Mutta ehkä tämäkin vain kertoo jotain malamuutista, jatkuvasti kokeillaan saisiko vähemmällä vaivalla sen nakin ;) Miksi istua, jos namin saa ihan vaan seisaallaankin?


Seuraamisessa edetään edelleenkin 2-3 askelta, Mörkö erkaantuu kun lähdetään liikkeelle. Kun pysähdyn, ei tule perusasentoon ohjaamatta. Tässä ollaan lisätty seuraamiseen käskysana kuitenkin, koska lähtee hyvin liikkeelle kun minä lähden liikkeelle. Mun pitäis imutella nyt tuota seuraamista paljon enemmän, ollaan tehty sitä super vähän yleensäkin..


Maahanmeno menee edelleen käsiohjauksella, jota yritän edelleenkin karsia koko ajan vähemmälle. Mutta aina kun jätän käden kokonaan pois, alkaa hiiiiidaaaaasteeeeluuuuuuu.. :S Eli ei tajua käskysanaa vielä ollenkaan. Lisäksi pilasin tuossa viikonloppuna maahanmenon 3 kertaa peräkkäin, kun ensin yritin vähemmällä ohjaamisella, meni hitaasti jota en palkannut vaan alotettiin uusiksi täysin ohjattuna ja vauhdikkaasti, joista jokainen myöskin meni pilalle >:( No tajusin onneksi muutaman pilaamisen jälkeen lopettaa.. Sisällä sitten hyvän tauon jälkeen otettiin maahanmenot vauhdikkaasti ohjauksella uusiksi, ja jokainen meni tosi hienosti! :) Viimeisellä kerralla jätin ohjaustakin vähemmälle.

Tais vähä nyt keskittyminen herpaantua :D
Oon myös yrittänyt nyt ottaa naksuttimen ja nameja mukaan usein hihnalenkeillekin, mutta parempi olis vielä paaaaljon useammin ja enemmän jaksaa vaivautua harjottelemaan. Ollaan kuitenkin ainakin yllämainittuja juttuja niin paljon jo sisällä tehty, ja omalla pihallakin jo melko paljon, että nyt pitäis jaksaa harjotella näitä juttuja eri paikoissa ja mielellään aina jotain pientä häiriötä pikkuhiljaa lisääntyen.


Elikkä ohjelmassa on vanhojen juttujen ikuista toistoa, ja jotain uutta liikettä voitais alkaa myös alottelemaan. Uudet jutut voi tehä kotona sisällä ja sitten omalla pihalla yrittää, mutta nyt vanhoja juttuja oikein urakalla reenailemaan ympäri maailmaa. :D

-M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti