keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Walma, Siru, Nalle ja Peto


Käytiin treffaamassa Nallen kanssa suunnilleen samanikäistä kääpiösnautseri Walmaa. Walman mielestä Nalle oli kaikessa pörröisyydessään aluksi vähän epäilyttävä :D Nalle otti kumma kyllä melko rennosti. Reipas tytsy.

Otin myös Pedon mukaan laiskuuttani, kun sai siinä sitten kaksi koiraa ulkoilutettua samalla kertaa. :O Pedon otin vähän ajan päästä autosta pois, kun ensin pienemmät penskat oli saaneet aikansa touhuta. Peto osasi oikein hienosti olla, alussa pidin hihnassa ihan siksikin, kun pihassa oli pieni kanatarha, niin ensin Pedon kanssa harjoteltiin vähän korvien toimivuutta.

Olihan ne kanat muuten jänniä! Jos ne ois vapaana ollu nii juu ei epäilystäkään etteikö ois ajattanu niitä jonnekki hornan tuuttiin asti eikä ois edes perkeleet varmastikkaan riittäny :D Mutta nyt saatiin hyvää harjotusta kyllä uuden elukan kohtaamisessa ja aivojen käytössä. Nalleki ehti ihmetellä kukon kiekunaa, ei se tajunnu heti mistä se ääni aina kuuluu. Se oli hupasan näkönen kun se aina joka kiekasulla jähmetty kuulostelemaan valppaana että mikä se oli??!! :D Tarhalla sitten aluksi vähän epäilytti, mutta kohta siinä jo uskallettiin ihan verkon vieressä ihmetellä nuita ihania broilereita.

Kun Walma, Nalle ja Peto olivat saaneet tovin siinä tutustua ja ihmetellä, haettiin vielä Siru mukaan karkeloihin. Siruahan treffattiin pariin kertaan keväällä Pedon kanssa. :) Siru oli edelleenkin hyvin kipakka nuori neiti :D Ajattelin Nallen pian säikähtävän kun mäyräkoiraneiti on niinkin ärhäkkä, ja vein Nallen autoon että Peto saa ensin touhuilla Sirun kanssa. No niin siinä sitten kävi, että meidän karvahirviömme tajusi mahtuvansa portin sivusta ja seuraavaksi huomasin kun sieltä se vauhdilla juoksi luokse, että mitäs me täällä nyt touhuammekaan KAIKKI YHDESSÄ?? :D

Käytiin siinä lähimetsässä pieni kävelykierros porukalla, oli kyllä tosi kivaa ja jospa ehittäis joku päivä uudelleenkin treffaamaan. Aina hauskaa tavata uusiakin ja erityisesti vähän erilaisia koirakavereita. :)

Iso Nalle :D
Nätti Walma :)
HUI!!
Peto ihan tomerana x)
Penskat painii <3
Kaikki neljä samassa kuvassa :D :D



Hankittiin semmonen uusi pieni kakkapokkari. Sillä otin sitten kuvia tältä reissulta. Ei oo hääppösiä :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti