lauantai 1. syyskuuta 2012

Peto 12 viikkoa


"Mie oon 12 viikkoa tännää, miulla on korvatki ja sillai!" <3
Näin on, että tänään meijän vaavi täytti tasan 12 viikkoa! Niin se on kasvanu, jo melkein koiran näköseksi! :) Peto on hauskuuttanut meidän perhettämme jo kokonaiset VIISI viikkoa! Siis ei todellakaan tunnu niin pitkältä ajalta :O :D

1.9. 2012 Peto 12 viikkoa, huomaa häntä on alhaalla :D
Käytiin Akuutissa 12 viikkoisrokotuksessa 31.8. perjantaina, eli eilen. Peto kävi samalla myös ekaa kertaa keskustan suunnalla. Vaikka ei nyt ihan kauheeta härdelliä siinä kadun varrella ollut, meni siitä ihmisiä kävellen ja pyöräillen, autoja, koiranulkoiluttajiakin. Saatiin ihmetellä. Yritin käyttää poikaa pisulla ennen lääkärille menoa. Höpönlöpön sitä ny ehtiny alkaa pisuttelemaan yhtään minnekkään, oli hajuja vaikka ja missä ja katottavaa siellä sun täällä! x)

Yritys saada vähemmän lytistynyt seisominen :D
Siellä aulassa odoteltiin vielä hetken aikaa omaa vuoroamme. Peto oli tosi reipas ja utelias. Meinasi inistä kun ei päässyt tutkimaan, ja pitis vaan tylsästi paikoillaan odotella ja olla.. Hyvä harjoitus, ja namia oli mukana, aina kun rauhallisena hiljaa maltettiin olla, sai herkkua ja rapsuja :)

Sitten sain omassa mielessäni taas ihmetellä jotain puudeli-ihmistä (noeiseollupuudelimuttakuitenkisellanepienkoira), ku sen koira räkytti ihan satasella tai jopa tonnilla siinä vähän matkan päässä KOKO AJAN, ja se sen mamma vaan oli että "nooo, hiljaa.... hiljaa... ooppa nyt hiljaaa.. nooo..." sillee lepertelemällä ja kehotuksella.. Ja sitte "noo, istu... istu.... istu...istu.... noo, istuppa nyt... istu.... istu.... istu.... istu....istu.... istu... nonii, hienoa.." :DDD Okei, yritän olla mitenkää kritisoimatta muita koiraihmisiä, koska ite en osaa yhtään mitään vieläkään ja koko ajan opettelen ja toimin lähes aina väärin jne jne, mutta kamoon! :D Tää on just tää fifi kategoria x) Mutta, ei siitä sen enempää :D tai sen verran on pakko lisätä, että on niitä fifejä jokka on ihan tolkuissaanki, tai siis omistajiensa kohalta järkeviä :)

Isoveli ja pikkuveli <3
Käytin Petoa puntarilla ennen lekurille menoa, ja sain lukemaksi 7,1kg. Mitenhän lieneekään sisarukset on kasvaneet, olis hauskaa saada vertailua.. :)

Kissa vai koira... ;D
Lääkärin luona meni oikein hyvin, nostin Pedon pöydälle kopeloitavaksi, ja Peto oli tosi hienosti. Sai minulta nakkia ja lääkäriltä jotain erikoisnapunameja, nekin maistui oikein hyvin. Rokotuksen laitto meni aivan huomaamatta, namia mutustellessa. :) Ainoan huomautuksen sain korvista, joissa oli vähän törkyä. Ei mitään vakavaa kuitenkaan. Veikkasi ihan vaan mutaa/hiekkaa/muuta törkyä maassa rypemisestä. Ja mehän ollaan käytykin paljon metsissä, pelloilla, (ojissa) ja hiekka(mutavelli)teillä kaivuu- ja rypemishommissa. Yritän muistaa tarkastaa korvia aika ajoin ja puhdistaa tarvittaessa. Ei suositellut kuitenkaan mitään säännöllistä putsausta, ainoastaan tarpeen vaatiessa.


Koska olen aina niin epäileväinen että onko koira liian laiha vai paksu vai onko se nyt sopiva, pakkohan siitä oli mielipide kysyä. Sopiva kuulemma oli, sellainen hoikka pentu, sopiva. Ei liian paksu ainakaan, ei tarvitse kuitenkaan olla hoikempi. Itseä miellyttää kaikinpuolin juurikin hoikka pentu kuin paksu pentu. :) Lisäksi toivon hidasta kasvua, ei ole kiire kasva aikuisen mittoihin. Tosin onhan rotu eri kuin aiempi, mutta varmasti kaikissa roduissa on hyvä, kun koira saa kasvaa rauhassa, eikä sitä esim. ruokita liikaa jotta kasvaisi nopeasti ja olisi iso.. Kukahan vahtis minun ruokintaa XD

Voidaan vaikka yhdessä leikkiä tällä pienellä kepillä!
Käytiin rokotuksen jälkeen leikkimässä Veelan kanssa, siitä päivitystä myöhemmin, kunhan ehdin. Tänään käytiin yhdessä metsäilemässä Mörkön ja miehen kanssa. Niin mukavaa mennä porukalla metsälenkille! :) Otin kameran mukaan. Onneksi en oikeesti oo yksin tämän kuvaamisongelman kanssa, nimittäin Pedosta on todella vaikeaa ottaa TARKKOJA kuvia :D Ja se johtuukin juurikin tuosta mustasta värityksestä, kamera vaan ei ala tarkentamaan siihen. Nyt on pari muutakin lappalaiskoiraihmistä ymmärtäneet minun ongelmaani, eli siitä se johtuu, kamera ei vaan saa siitä mustasta otetta.. :P MÖH!

Oon vähä Peto ja oon aina epätarkka 99% kuvista!
Pedolle nakkasin metsikköön parin metrin päähän juustonpaloja etsittäväksi. On sinnikäs nuuskuttelija! Muutama juustonpala meni sillä lailla ohitse, että ei hoksannut että nakkasin yhtään mitään :D Vielä vähän hidas sytytys meijän pienellä, ei se hoksaa aina edes kun nakkaan pallon :D Tai sen jo melkein aina hoksaa, mutta muutama viikko sitten se oli aika tyhjän kanssa koko pallon nakkaaminen :D Mutta kun hoksas että juustonpala lensi metsikköön, kyllä meni etsimään tosi hienosti ja sinnikäs oli :)

Mörkö sanoo Pedolle Onnea, rakkaudella ;D
Metsälenkillä juostaan mielellään Mörkön perässä, mutta vauhtia ei ole vielä tarpeeksi ja yleensä pysähdytään tuijottelemaan toisen perää jo muutamien metrien päästä... Pikkuhiljaa, kyllä se kohta pysyy Mörkön vauhdissa mukana ;)

Niin, ja päästiin parille Akuutin pentutapaamisellekin, ekalle kerralle ei mahduttu mutta kahdelle seuraavalle onneksi päästiin. :)

-M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti