torstai 30. elokuuta 2012

Yhteisreenit 29.8


Taas oli iloiset yhteisreenit Pedon ja kolmen muun koirakon kera. :) Tällä kertaa mukana oli kerran aiemmin treffattu Siinu, viime reeneissäkin mukana ollut Vanni, ja uutena tuttavuutena Kieppi. Kieppi olikin porukan wanhin, kuuden kuukauden ikäinen tyttöporokoira :)

Kieppi ja Siinu
Reenattiin tälläkin kertaa samassa paikassa, ampumaradan läheisyydessä. Tällä kertaa siellä sattui olemaan pyssymiehiä paikalla, joten tulipahan totuteltua laukauksiin! HUI! Ensimmäinen paukku sai aikaan isoimman reaktion pienessä Pedossa. Tuli pyörivillä tomerilla pompuilla jalkojeni lähelle ja pääsi myös muutama ärhäkkä haukahduskin. NIIN SULOINEN! :D

Aloin palkkaamaan aina kun pamahti, joten parin pamauksen jälkeen oli jo opittu, että ISO PAMM! = nakkia! :D Eikä sen kummemmin tarvinnu laukausta sitten ihmetellä. Fiksu Otus. :)


Ohitse kulki alussa myös liuta mopoilijoita, niitäkin saatiin ihmetellä ja opetella että ne menee huristaen ohi mutta me pysytään omissa oloissamme.

Marjastajiakin putkahti esiin metsästä kesken reenien, ja kulkivat siitä meidän välistämme ja ihailivat pentusia, oikein hyvää häiriötä että ei mennä näitä sopertelevia mummoja ja pappoja moikkaamaan, vaikka ne ihaileeki! :D

Kieppi, Peto, Siinu ja Vanni
Lisäksi oli myös Siinun perhettä mukana emännän lisäksi, reilun vuoden ikäiset kaksoset. Kaksoset olivat silloin koiratreffeilläkin Siinun mukana. Niitäkin saatiin ihmetellä, mm. toinen lapsista läiski Petoa kuonolle samalla kun Peto ärräili Vannille :D Olin jo ihan valmis torumaan kun haukkaa pienen kädestä, mutta eikä mitään välittänyt lapsesta ollenkaan :) Siellä mentiin myös vuorotellen päällekkäin milloin lapsi milloin koira alimpana :D Kukaan ei onneksi tuntenut ahdistusta, mitään vinkumista ei kuultu :) Nämä tutustumiset tapahtui sitten reenien jälkeen leikkien tiimellyksissä!

Kieppi 6kk, Peto 12 viikkoa, Siinu 5kk
 Mitäs me reenailimme. Naksuttelin katsekontaktia, naksuttelin sitä seisoessa ja tulipa istuessaki naksuteltua O_O ja myöskin liikkeessä :) Hienosti osaa tillottaa ja kompuroida eteenpäin :D Sain hyvän vinkin Vannin omistajalta seisomisasentoon, kuinka opettaa, pitää yrittää sitä harjoitella jo loppuviikosta.

Harjoiteltiin myös namikäden seuraamista ja tehtiin molempiin suuntiin hienoja pyörähdyksiä. Nyt pysytään jo hieman paremmin käden perässä :)

Peto hurjistelee ;D
Muuta erikoista ei taidettu tehdä, lähinnä tuli tuota häiriintymistä millon mistäkin ja opeteltiin olemaan sitten rauhassa vaikka mitä menis ohi, siinä oli jo pienelle Pedolle aikamoista aivojumppaa! NIIN, seki vielä, että nyt sitten meinattiin räyhätä kaikille reenikavereilleki oikein sinnikkäästi heti ku uus naama vaan ilmesty esiin. Yritettiin kiskomalla päästä koirien luo ja räyhräyh gggrrrrrr!! Seuraavalla kerralla otankin suihkepullon mukaan reeneihinkin :P Tällä kertaa nappasin loppuen lopuksi niskavilloista hieman ja kielsin, sitten loppui reuhaaminen.. O_O

Tehtiin myös ohituksia, samalla hyvää hihnakäyttäytymistä ihan muutenkin vaan. Peto meinaa hieman vetää, syöksyilee siis eteenpäin ja sitten ehkä vähän sivulle ja ehkä vähän taakse ja keskelle tietäki vielä välillä koitetaan mennä, se on kuitenkin jo melko hyvällä mallilla, että sitä tien reunaa kuljetaan. :) Ohitusharjotuksena tällä kertaa oli edestakaisin ja vastakkain kävely metsätiellä. Meitä oli neljä koirakkoa, joten kaksi koirakkoa meni molemmin puolin tietä sopivilla etäisyyksillä toisiinsa. Tämä sujui melko hyvin, Pedolla oli tosin minuun aika vahva kontakti, kun siitä oli sen puolisen tuntia naksuteltu ja palkkailtu :D Joten kauheasti ei välitetty ohitettavista koirista...

Peto ja Kieppi
Ohituksien jälkeen oli vuorossa leikit, se paras ja odotetuin osuus! :D Peto on muuten meidän reeneissä ainoa uros, toivottavasti saadaan vielä uroksiakin reeneihin ja leikkeihin mukaan, jotta sellaisiinkin totuttaisiin. Käveltiin hieman syrjempään reenipaikasta, sitten jokainen odotteli että koira on rauhallisena ja vapautus. :)

Kieppi esittelee hampejaan Vannille
Minä olin sitä mieltä että kyllä koirat seuraavat meitä, kun lähdemme kävelemään vielä hieman syrjempään. Siellä olikin niin hurjan intensiiviset leikit koirilla heti alkuun, että Peto oli ainoa joka tuli hurrrjalla vauhdilla kun aloimme jokainen kutsua koiruja, jotta päästäisiin siirtymään tieltä vielä vähän kauemmaksi. Petohan on vasta lauantaina 12 viikkoa, eli sitä itsenäisyyttä ei vielä niin kovasti ole, mutta olihan siitä ihan pakko olla vähäsen ylpeä, koska se tuli luokse ihan joka kerta kun kutsuin!!! :O Tosin, Peto vissiin tunsi itsensä uhatuksi tuossa narttuvoimaisessa joukossa, koska meni paljon omiaankin ja seuraili touhuja kauempana ;D Mutta meni mukaan leikkeihinkin toki! :)

Peto änkäs joukkoon x)
Mutta saapa nähdä milloin tuo luoksetulo alkaa hiipumaan ja menee ihan plörinäksi, tällä hetkellä harjottelu on kuitenkin mitä ilmeisimmin tuottanu tulosta! :) Eli kotipihallakin tullaan luokse vaikka olisi kisujahti tiedossa, Mörkön leikeistäkin (paitsi silloin Mörkö hyppää väliin ja pysäyttää jne, se tuhma jättiläinen..), ja metsälenkeilläkin ollaan harjoiteltu luoksetuloja, kyllä tullaan joka kerta vauhdilla! Myös silloin kun Mörkön kanssa juostaan kilpasilla, leikki keskeytetään ja mamin luo. Ihana Petonen :)


Ens viikolla taas uudet reenit, yritän miettiä mitä järkevää voitais reenailla! :D

-M


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti